HIMMEEKYLÄSSÄ ON HAUSKAA! Aurinko nousi Himmeekylässä. Suurten kuusien takaa se paistoi navetan seinustalle. Ei kiertänyt aurinko Himmeekylää, niinkuin moni ihminen. Paistoi vaan tasaisesti kaikille. Ja näki kaiken, mitä tässä yhteisössä tehtiin vuosien saatossa. Siitä on jo kauan, kun Himmeekylään tuotiin ensimmäiset asukkaat. Se oli vuosi 1888 ja silloin oikein Keisari oli käskenyt, että köyhistä ja vaivaisista piti pitää huolta. No niitähän riitti ja vaivaistalo oli heti täynnä. Himmeekylään tuli viallisia ja puoliviallisia, köyhiä, vailla työtä olevia, mielisairaita, tylsämielisiä, hermostuneita, vanhoja, tuberkuloottisia, kuulemattomia, sokeita, typeriä tai vähän typeriä, halvaantuneita, langettavaa tautia sairastavia, irstasta elämää viettäneitä ja jakomielitautisia. Kaikkihan ne oli kovin vaivaisia, vaikka jotkut ei sitä itse ymmärtäneet, mikä ehkä oli hyväkin. Silti vielä vaivaisetkin piti jakaa, terveet ja sairaat omiin osastoihin ja tietysti ihan hourut piti pistää erikseen, etteivät hulluuttaan muihin tartuttaneet. Eikä siveettömiä sopinut millään laittaa siveellisten joukkoon, nehän ne pahimmin tartuttivat mielenlaatunsa. Ei siinä sitten kauaa mennyt, kun vaivaiset täytti kaikki paikat niin, että niitä piti rakentaa lisää. Houruille rakennettiin ihan oma talo, kun niitä oli niin paljon. Köyhien ja vaivaisten piti tehdä työtä Himmeekylän isolla maatilalla, kukin sen mukaan miten jaksoi. Jos teki raskasta työtä, sai palkaksi kupin kahvia sunnuntaisin, mutta sitten se lopetettiin, kun kirkonkylän herrat ajatteli, että jotkut pyrkivät vaivaistaloon ihan sen takia, että saisivat kupin kahvia kerran viikossa. Työ myös erotti johtajattaren mukaan vaivaiset ja tekovaivaiset toisistaan. Oikeavaivaiset eivät pystyneet ja tekovaivaiset eivät halunneet työhön. Työtä tehtiin niin, että palkintojakin tuli. Ei ihmisten hoidosta, vaan tilan lehmät ne todettiin isoiksi ja komeiksi maatalousnäyttelyssä. Se oli semmonen Mykkä-Anna, jonka tehtävänä oli auttaa navetassa lehmien lypsyssä. Hyvin semmonen hiljainen ja sävyisä, mykkä kun kerran oli. Anna oli tyttönen kun se Himmeekylään tuotiin, ei se mitään muusta elämästä oikeen tiennytkään. Kaikki tietonsa ulkomaailmasta perustui muiden puheisiin ja siihen, mitä kuusiaidan ja puuaidan takaa kurkistelemalla näki, eikä se nyt niin kovin paljon ollut. Kerran oli Lyhyt-Liisa raahannut pallin lauta-aidan viereen ja päättänyt, että kurkkii kanssa oksanrei`istä, niinkun muutkin. Hän oli oikein itsensä tällännyt reiän kohdalle ja tirkisti. Kukaan ei oikein osannut sanoa, että kumpi huusi enemmän, mutta kaamea oli ollut näky molemminpuolin; pullea silmämuna. Oli vaan kummallakin puolen aitaa herännyt kiinnostus yhtaikaa ja kumpikin pelästyksestä karjastuaan juoksi pois. Anna se istui usein aamulypsyn jälkeen kesäaamuisin navetanseinuspenkillä ja kai se siinä jotain haaveili. Kahvista se ainakin tykkäsi mahdottomasti ja siitä Mykkä-Armaasta, samaa lajia kun oli. Siihen aikaan täällä, niinkuin muuallakin, opetettiin, että haikara toi lapset. Täällä se piti paikkansakin. Moni yksinäinen äiti tuli Himmeekylään viimesillään jä läksi pois lapsen kanssa. Johtajattaren nimi oli Haikara, liekö siitä saanut alkunsa koko sanonta. Jotkut kävivät useamminkin kun kerran, Miina oli siinä lajissa paras, kävi yhdeksän kertaa. Maailma meni eteenpäin, Himmeekylässä tosin pikkasen hitaammin, mutta siitä sen kehityksen huomasi, että sotien jälkeen kahvia saatiin jo kerran päivässä. Kaiken aikaa paikat olivat täynnä, mihinkäs vaivaiset olisi maailmasta loppuneet. Ja moni olisi mieluummin jo tänne tullut, kuin yksin torpassaan asunut. Olihan täällä seuraa, hoivaa ja ruokaakin monta kertaa päivässä. Vuonna 1959 Himmeekylä sitten hiljeni. Vanhat vietiin kirkonkylän uuteen vanhainkotiin ja hourut Nokalle, uuteen sairaalaan. Vuosien saatossa paikat rapistuivat. Muutama rakennus paloi. Yrityksiä tuli ja meni, kunnes 10 vuotta sitten talo sai nykyiset asukkaansa. Alkuperäisistä rakennuksista Himmeekylässä on jäljellä hourula ja sauna, jossa pesulakin toimi. Hourulassa on nyt Himmeekylän juhlasali, jossa sopii vaikka häitä tanssia. Saunarakennus on nimetty Tiilituvaksi ja siellä on saunan lisäksi mukavat illanviettotilat. Sitten on tietysti tämä Himmeekylän kärrysauna Urho, jollaista ei ennen ole tilalla nähtykään. Sillä saunotaan suoraan uimarantaan, tai kierretään muuten vaan kylänraittia löylyä heitellen.. Ja kaikki ryhmät, jotka Himmeekylään tulevat, saavat yllinkyllin hyvää ruokaa ja juomaa. Himmeekylässä pidetään juhlia, kokouksia, polttareita ja muita illanviettoja, ja tilauksesta ryhmät voivat käydä vaikka lounaalla täällä päin liikkuessaan. Himmeekylässä pidetään nyt hauskaa. Ja tulevaisuudessa hauskanpitopaikat kylässä senkun lisääntyvät, kun isäntäpariskunnan kaikki haaveet ja suunnitelmat muuttuvat todeksi. Tulossa on pelikenttää ja savusaunaa, iso kota – ja ties mitä vielä keksivätkin. Himmeekylässä on taas elämää!     Copyright © 2006     Design by